keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kroatia dekriminalisoi huumeiden käytön

Kroatian parlamentti hyväksyi joulukuussa 2012 lain, joka dekriminalisoi pienten huumemäärien hallussapidon.

Rakija2"Tästä lähtien puistossa yhden jointin hallussapidosta tavatut nuoret saavat vain sakot eivätkä joudu vankilaan", oikeusministeri Orsat Miljanic kertoi tiedotusvälineille

Dekriminalisointi ei kuitenkaan välttämättä tarkoita lääkekannabiksen käytön sallimista, eikä myöskään kasvatusta lääkekäyttöön.

"Me emme voi säädellä rikoslakia, koska oikeusministeriö ei päätä, mitä aineita tulisi sallia lääkekäyttöön ja mitä ei", jatkoi oikeusministeri Miljanic.

"Päätös siitä, onko jokin aine lääke vai ei, kuuluu terveysministeriölle. Kaikista kiellettyjen aineiden listalle asetetuista aineista pitää langettaa joku rangaistus."

Vuoden 2013 tammikuun 1. päivästä lähtien huumeiden hallussapidosta voidaan langettaa korkeintaan 3 500 euron sakot, passittaa vieroitukseen tai yhdyskuntapalveluun. Aikaisemmin hallussapidosta saattoi saada jopa kolme vuotta vankeutta.

Uuden lain mukaan voidaan kuitenkin langettaa aiempaa ankarampia rangaistuksia myynnistä erityisesti koulujen läheisyydessä.

Kroatiasta tulee EU:n 28. valtio vuoden 2013 heinäkuussa. Lakiuudistusta ajanut edellinen oikeusministeri Drazen Bošnjakovic perusteli lakia kertomalla vuonna 2010 dekriminalisaation olevan "vallitseva trendi EU:ssa".

Lähde: International Drug Policy Consortium 17.12.2012 ja Croatian Times 23.7.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...