torstai 24. tammikuuta 2013

Washington ja Colorado valmistautuvat kannabiksen laillistamiseen

Denver

Laillisesta lääkekannabiksesta on tullut Coloradon osavaltiossa vuosittaiselta liikevaihdoltaan 200 miljoonan dollarin teollisuudenala, mikä tulee kalpenemaan viihdekäytön laillistamisen myötä syntyvän kassavirran rinnalla.

Kukoistavan lääkekannabisteollisuuden laillistaminen ja sääntely Coloradossa antavat tällä hetkellä parhaan kuvan siitä, mitä Washingtonin osavaltioon on luvassa sen aloittaessa äänestäjien hyväksymän kannabiksen myynnin viihdekäyttöön. Coloradon lait sallivat kapitalismin pääsemisen valloilleen jatkuvan videovalvonnan, viivakoodattujen kasvien ja alan toimijoiden tiukkojen taustaselvitysten ehdoilla.

Colorado on sallinut 739 sisäkasvatustilaa lääkekannabikselle viimeisen parin vuoden aikana vaatien tuotantotilojen jatkuvaa HD-tasoista videovalvontaa ja tuotteiden viivakoodittamista aina siemenestä myytävään kannabikseen asti. Poliisit myös saavat piipahtaa tarkastuskäynnille niissä koska tahansa. Coloradon kokeilussa osavaltion valvovat viranomaiset myös tutkivat alan yrittäjien taustat järjestäytyneen rikollisuuden varalta, sekä pitävät tiukkaa vahtia, ettei tuotteita päädy katukauppaan.

Kaupan päästyä käyntiin lääkekannabiksesta tuli 200 miljoonan dollarin teollisuudenala jälleenmyyntihinnan ollessa keskimäärin 7,5 dollaria grammalta, mikä on USA:ssa halvimmasta päästä.

Liittovaltio on toistaiseksi pysynyt asiasta erossa kannabiksen liittovaltiotasoisesta kieltolaista huolimatta. Yhtäkään suurta kasvatustilaa ei ole ratsattu Coloradossa. Vielä on epäselvää, miten USA:n liittovaltion oikeusministeriö suhtautuu äänestäjien hyväksymään kannabiksen viihdekäyttöön laillistamiseen Washingtonin ja Coloradon osavaltioissa.

Colorado CelebrationColoradon ainutlaatuinen järjestelmä syntyi, kun sille tuli välttämätön tarve. Vuonna 2000 Coloradossa ja Washingtonissa sallittiin lääkekannabis, mutta vuoteen 2009 mennessä niin Denverissä kuin Seattlessakin huomattiin luvattomia myyntipisteitä ilmestyvän ympäri kaupunkia. Tämän jälkeen senaattori Chris Romer ajoi Coloradossa vuonna 2010 läpi lääkekannabissäädökset, joiden tavoitteena oli olla vähintään yhtä tiukat kuin alkoholilla.

Viisinumeroiset lisenssi- ja hakemusmaksut sekä turvallisuuskulut ja vaatimus siitä, että myyntipisteet kasvattavat suurimman osan tuotteistaan itse, vaativat yksistään yli 500 000 dollarin investoinnit. Romerin mukaan se oli tarkoituksellista.

"Jos riman nostaa tarpeeksi ylös, niin he eivät vaaranna miljoonan investointejaan myydäkseen kannabista ala-ikäisille", sanoi Romer.

Uuden lain tultua voimaan entinen alkoholiviranomainen ja huumepoliisi Matt Cook sai hoitaakseen viiden kuukauden mittaiset neuvottelut, jossa oli hänen omien sanojensa mukaan "huumekauppiaat toisella puolella, lainvalvojat toisella ja minun henkilökuntani siinä välissä".

Potgrowroom 495x278Cookin ensisijainen tavoite oli estää laillisesti kasvatetun kannabiksen päätyminen katukauppaan.

Lopputuloksena oli valtavasti säädöksiä: jatkuva videovalvonta kasvatustiloihin sekä myyntipisteisiin, jota viranomaiset pääsevät katsomaan internetin kautta jatkuvasti, viivakoodit jokaiseen kasviin, rikostaustojen selvitys ja rahtikirjan faksaus joka kerta kun paunakin kannabista siirretään.

"Järjestelmä toimii. Se tavallaan asetti esimerkin muille osavaltioille. Tämä hyödyke on täällä jäädäkseen ja sitä voidaan säädellä", sanoi Cook, joka toimii nykyisin lääkekannabisteollisuudessa konsulttina.

Coloradon osavaltion 2,9 prosentin myyntivero tuotti viime vuonna 5,3 miljoonaa dollaria lääkekannabiksen myynnistä. Kaupungit, jotka voivat määrätä huikeita lisenssimaksuja ja ylimääräisiä myyntiveroja, ovat saaneet paljon enemmän.

"Kaikki väitteet siitä, että nyt ollaan luomassa hätäinen sääntelyjärjestelmä, pohjautuvat liittovaltion viranomaisten pelkoon", sanoi senaattori Chris Romer. "Ymmärrän sen, mutta suurempi riski on alaikäisten käyttö kontrollin puuttuessa".

Washingtonissa suuremmat markkinat

Coloradossa vallitsee selkeästi kilpailutetut markkinat, joista kamppailee 520 jakelupistettä ja 150 kannabiselintarviketuottajaa. Teollisuuden käytössä on jo 100 000 neliömetriä tuotantotilaa Denverin alueella ja jopa 10 000 kasvin puutarhoja.

Tämä kaikki tulee kalpenemaan Washingtonin uusien marihuanamarkkinoiden rinnalla.

Cheryl 36 600x400Osavaltio arvioi 360 000 kuluttajan käyttävän 90 tonnia kuivaa marihuanaa vuodessa. Tämä arvio voi olla reilusti alakantissa, koska siinä ei ole mukana kannabiselintarvikkeiden tuotantoa; Coloradossa puolet marihuanan tuotannosta menee "lääkinnällisten elintarvikkeiden" tuotantoon. Näiden laskelmien mukaan Washingtonissa pitää perustaa 1000 Coloradon suurimman kasvattajan kaltaista yritystä.

Teoriassa Coloradon lääkekannabiksen valvontaviraston piti palkata kymmeniä tarkastajia valvomaan jokaisen kasvin taivalta siemenestä kuluttajalle. Tämä kunnianhimo sammui taloudellisiin laskelmiin. Tällä hetkellä kymmenen valvojaa valvoo 200 miljoonan dollarin teollisuutta. Tavaran siirrosta raportoivat faksit ovat lukematta ja yli 860 lupahakemusta odottaa käsittelyä.

Tällä hetkellä virasto karsii säädöksiä yhteistyössä teollisuuden johtohahmojen, kuten Norton Arbelaezin kanssa. Hän on asianajaja, joka omistaa River Rock -nimisen yrityksen, joka on yksi osavaltion suurimmista jakelupisteistä. Hänen yhtiönsä maksaa vuodessa miljoona dollaria veroa tuotteliaimpien kasvattajien ansaitessa jopa 100 000 dollaria vuodessa.

"Vapaat markkinat ovat tehneet hyvää asialle. Eikö tämä olekin parempi tilanne kuin pimeät ja laittomat markkinat? Eikä ole hyvä asia Denverin kaupungille, että lääkekannabiksen kustannuksella pidetään julkiset puistot hyvässä kunnossa?" Arbelaez huomauttaa.

Colorado ja Washington ovat vasta aloittamassa viihdekäytön kannabismarkkinoita. Molemmat osavaltiot aikovat avata vähittäiskaupat vuoden kuluessa.

Washingtonin osavaltion alkoholivalvontalautakunnan varajohtaja Rick Garza sanoo toimistonsa tarvitsevan aluksi perustiedot: kuinka monta asiakasta on odotettavissa? 363 000 asiakasta, kuten ensiksi arvioitiin vai tuleeko heitä laillistamisen jälkeen kaksi kertaa enemmän? Kuinka paljon he kuluttavat? Puoli kiloa vuodessa, kuten osavaltio arvioi vai kaksi kertaa enemmän, kuten Coloradon kannabispotilaat?

Washingtonin markkinoita tullaan valvomaan sekoittaen Coloradon lääkekannabiksen valvontaa ja osavaltion alkoholimyynnin valvontaa.

"Kunhan saamme jonkinlaisen tuntuman markkinoista niin kaikki muu hoituu sitten aikanaan", Garza tyynnyttelee.

Säädöksien alettua muotoutua on odotettavissa yrittäjien kultaryntäys. Tripp Keber on Dixie Elixirs -elintarvikeyhtiön omistaja. Hänen 2700 neliömetrin tuotantotiloissa Denverissä on töissä 35 työntekijää tuottaen 70 erilaista tuotetta, kuten esimerkiksi hänen merkkituotettaan THC-pitoista virvoitusjuomaa.

Valmistautuessaan Coloradon ja Washingtonin kannabismarkkinoille Keber sijoitti 200 000 dollaria THC:n uuttamislaitteeseen tehostaakseen toimintaa, koska THC:n uuttaminen tehtiin aiemmin käsin.

"Jos et usko alkoholi-, tupakka- ja lääketeollisuuden seuraavan markkinoiden kehitystä, olet hullu. Vielä ei ole kirjoitettu tumpeloille tarkoitettua opasta lääkekannabiksen kasvattamisesta. Jos olisin voinut hankkia sellaisen alussa, olisin säästänyt tuhansia dollareita", selittää Keber.

Työryhmä harkitsee valvontakeinoja Coloradossa

Kun Coloradon äänestäjät hyväksyivät lakialoitteen 64, jäi osavaltion hallinnon määritettäväksi, miten marihuanan myyntiä säännellään. Tätä varten on perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on kehittää suosituksia kuvernöörille ja lainsäädäntöelimelle.

Työryhmä tutkii erilaisia valvontamalleja, joihin kuuluu mm. asuinpaikkavaatimus kannabiksen kasvattamiseen, myymiseen ja käyttöön.

"Me emme halua osavaltiotamme tunnetuksi marihuanaturismistaan. En usko kellään Coloradossa olleen sellaista tarkoitusta, että marihuanaturismi tulisi lakialoite 64:n sivutuotteena, joten uskoisin sen olevan oikein, soveliasta ja oikeudenmukaista rajoittaa tämä Coloradon osavaltion asukkaille", sanoi kansanedustaja Mark Waller.

Muut osavaltion lainsäätäjät hakevat osviittaa nykyisistä lakipykälistä ja säännöistä.

"Puntaroin vielä asiaa. Meillä on asuinpaikkavaatimuksia joillekin asioille, kuten lääkekannabikselle, mutta ei kuitenkaan alkoholille ja uhkapeleille", pohtii kansanedustaja Dan Pabon, joka on yksi jäsen 24 henkisessä työryhmässä.

Pot TvertVaikka asuinpaikkavaatimus on vasta keskustelun asteella, niin sen vastustajat pohtivat jo sen lakiteknisiä haasteita.

"Myynnin rajoittaminen vain Coloradon asukkaille tulisi olemaan perustuslain vastaista ja johtaisi väistämättä osavaltion toivottomaan oikeudenkäyntiin, joka tultaisiin häviämään, mikä puolestaan tulisi veronmaksajille hyvin kalliiksi", väittää Mason Tvert, yksi Coloradon lakialoite 64:n laatijoista.

Asuinpaikkavaatimuksen vastustajat sanovat sen myös johtavan pois lakialoitteen päämäärästä, joka oli eroon pääseminen marihuanan katukaupasta Coloradossa.

"Jos marihuanan ostaminen, myyminen ja kasvatus sidotaan ihmisen asuinpaikkaan, niin tällä luodaan laittomat markkinat, joista me juuri yritämme päästä eroon", kommentoi Tom Tancredo, Coloradon entinen kongressiedustaja ja lakialoite 64:n kannattaja.

Washington vs liittovaltio 1 - 0

Washingtonin osavaltion kuvernööri Jay Inslee oli tiistaina 21.1. pääkaupungissa tapaamassa oikeusministeri Eric Holderia ja muuta liittovaltion virkamieskuntaa. Ensimmäisen tapaamisen jättämä vaikutelma oli se, että liittovaltio pystyy tulemaan toimeen osavaltion hyväksymän kannabiksen laillistamisen kanssa.

"Me haluamme välttää oikeustaistelun", oli Washingtonin oikeusministeri Bob Ferguson kertonut Holderille korostaen sitä, että osavaltio on valmistautunut puolustamaan lakiaan jos liittovaltio päättää asettaa sen kyseenalaiseksi.

Poliittisesti kuumin kysymys on marihuana "vuotaminen" osavaltion rajojen yli. Inslee lupasi oikeusministeriölle ja Holderille, että osavaltio selvittää edelleen sitä, miten estetään marihuanan leviäminen osavaltion ulkopuolelle ja taataan se, että laillisesti kasvatettu marihuana käytetään vain osavaltion sisällä.

Washingtonin osavaltion onkin hyvä pitää kiinni tunnuslauseestaan "Keep Washington Green" ja säädellä kannabiskauppaa niin että laillinen marihuana tulee pajauteltua, leivottua ja muutoin nautittua osavaltion rajojen sisällä. Vaikka liittovaltion laki voi astua osavaltion lainsäädännön yli, käytännössä oikeustaistelujen välttämiseksi on hyvä antaa Washingtonin laillistamiselle mahdollisuus.

Ferguson sanoi tiedotteessaan tiistaina, että "olemme koonneet osavaltion oikeusministeriöön lainopillisen ryhmän ja tehneet tämän lain täytäntöönpanosta tärkeimmän tehtävämme. Osavaltio jatkaa neuvotteluja liittovaltion oikeusministeri Holderin kanssa lähikuukaudet."

Kuvernööri Inslee vastusti alun perin lakialoitetta, mutta hän sanoi noudattavansa sitä, jos se hyväksytään. Inslee piti tästä lupauksestaan kiinni neuvotteluissa.

"Minun velvollisuuteni on toteuttaa Washingtonin osavaltion äänestäjien tahto. Menin näihin neuvotteluihin uskoen siihen, että osavaltion täytyy mennä eteenpäin uuden lain toteuttamisessa, eikä mikään näiden neuvottelujen aikana saanut minua muuttamaan mieltäni."

Lähde: SeattlePi 22.1.2013, Seattle Times 5.1.2013 ja 9News 4.1.2013

Banner

Coloradon lääkekannabisteollisuus osa 1:

Coloradon lääkekannabisteollisuus osa 2:


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...