tiistai 8. tammikuuta 2013

Kannabis ja teinien aivot

Tuoreen tutkimuksen mukaan alkoholia käyttävien teini-ikäisten nuorten aivot surkastuvat, mutta kannabista käyttävien aivot eivät.

Teen MarijuanaKalifornian yliopiston tutkijat kuvasivat 92:n iältään 16-20-vuotiaan nuoren aivot 18 kuukauden välein. Tänä aikana puolet tutkimukseen valituista nuorista, joilla oli jo takanaan alkoholin ja kannabiksen runsasta käyttöä, jatkoivat molempien käyttämistä entiseen malliin ja toinen puoli pidättäytyi kokonaan tai käytti niitä hyvin vähän.

Aivokuvat paljastivat yli viisi alkoholiannosta vähintään kaksi kertaa viikossa käyttäneiden nuorten aivojen valkoisen kudoksen surkastuneen tutkimuksen aikana. Tämä saattaa aiheuttaa myöhemmällä iällä muistin heikentymistä, keskittymisvaikeuksia ja päätöksentekokyvyn heikkenemistä.

Tutkimusryhmän kannabiksen käyttö - keskimäärin yhdeksän kertaa viikossa 18 kuukauden aikana - ei aiheuttanut aivokudosmuutoksia. Tutkimuksessa ei tutkittu toimintakykyä, vaan ainoastaan aivokuvia.

"Aivojen valkoinen massa kehittyy koko kasvuiän yli 20 vuoden ajan, minkä takia päihteiden käyttö nuorena aiheuttaa vahinkoja", kertoo tutkija Joanna Jacobus.

"Voi syntyä noidankehä. Jos aivot surkastuvat teini-iässä ja itsehillintäkyky vähenee vaurioiden seurauksena, voivat nuoret ajautua riskikäyttäytymiseen päihteiden kanssa", Jacobus jatkaa.

Samalla kun tutkimukset alkoholin vahingollisista vaikutuksista kehittyville aivoille ovat olleet yhdenmukaisia ovat tutkimukset kannabiksen vaiktuksista olleet ristiriitaisia.

"Yksi syy on kannabiksen laatujen vaihtelu. Eri lajikkeissa on eri suhteissa THC:tä ja muita vaikuttavia aineita. Tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että CBD olisi hermosoluja suojaava aine", kertoo toinen tutkijoista, Susan Tapert.

Tutkijat eivät osaa sanoa, miksi alkoholi surkastuttaa aivoja, mutta marihuana ei. Tutkimustuloksia ei voi pitää vielä lopullisina ilman uusia tutkimuksia. Tutkijat eivät osaa sanoa, onko aivojen surkastuminen pysyvää.

Pittsburgin yliopiston psykiatrian professori Duncan Clark, joka myös tutkii nuorten päihteiden käyttöä, pitää tuoretta tutkimusta tärkeänä, koska aivoja ei ole aikaisemmin tutkittu samalla tavalla ennen ja jälkeen päihteiden käytön.

Clark selitti, että koska valkoisen massan kehitys voi olla itsehillinnän kehityksen perusta, tutkijat toivovat voivansa käyttää vastaavia aivokuvannusmenetelmiä ennustamaan nuorten päihteiden käytön todennäköisyyttä.

UsteensSusan Tapert julkaisi vuonna 2009 tutkimuksen, jossa tutkittiin 12-14-vuotiaita ennen ja jälkeen alkoholin käytön aloittamisen. Alkoholin käytön aloittaneet nuoret selvisivät päättely- ja muistitehtävistä huonommin kuin muut. Alkoholi heikensi erityisesti poikien keskittymiskykyä ja tytöillä visuaalisen sanoman ymmärtämistä ja tulkintaa.

Duke-yliopiston vuonna 2012 ilmestyneen tutkimuksen mukaan ennen 18 ikävuotta kannabista säännöllisesti käyttäneiden älykkyysosamäärä oli heikentynyt verrattuna ei-käyttäneisiin.

Tuoreen Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan nuorten kannabiksen käyttö on edelleen hyvin yleistä samalla kun nuoret pitävät kannabista vähähaittaisena. Lukiolaisista 23% ilmoitti käyttäneensä kannabista kuluneen kuukauden aikana ja 12. luokkalaisista 6,5% poltti marihuanaa päivittäin.

"Koska käyttö on näin yleistä, on selvää että tarvitaan lisää tutkimusta kannabiksen pitkäaikaisvaikutuksista aivoille", Tapert tähdentää.

Lähde: Huffington Post 21.12.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...