tiistai 7. elokuuta 2012

Enemmistö tanskalaisista haluaa laillistaa kannabiksen

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan enemmistö tanskalaisista haluaa valtion valvovan kannabiksen myyntiä. 53% vastasi olevansa täysin samaa mieltä siitä, että kannabiksen tulisi olla valtion valvomaa, 22% ei osannut sanoa kantaansa ja 23% oli melkein tai täysin eri mieltä.

Christiania Table.jpeg"Kannabiksen käyttöön liittyy riskejä. Unohdamme vain usein sen, että suurin osa tanskalaisten kannabiksen käytöstä on satunnaista viihdekäyttöä, mihin ei liity mitään negatiivisia sosiaalisia tai psykologisia haittoja", sanoo Århusin yliopiston huumetutkija Jakob Dumant.

Punavihreän liiton edustaja Pernille Skipper sanoo tulosten velvoittavan hallitusta harkitsemaan laillistamista.

"Kannabiksen käyttö on yleistä, mutta valvomatonta. Sitä täytyy valvoa niin, etteivät ihmiset saisi huonoa kannabista tai liikaa THC:tä ja meidän pitää varmistaa se, etteivät lapset pysty ostamaan sitä. Samalla me voimme rajoittaa järjestäytyneen rikollisuuden rahavirtaa", kertoi Skipper.

PernillaskipperSosiaalidemokraattinen oikeusministeri Morten Bødskov hylkäsi äskettäin ehdotuksen Kööpenhaminassa toteutettavasta kannabiksen myyntikokeilusta, mutta sosialistisella Ihmisten puolueella on aiheesta monipuolisempi näkemys.

"Laillistamisella on selkeitä etuja kuten Pernille Skipper sanoo. Mutta tähän liittyy vaikeita ja monimutkaisia laillisia, yhteiskunnallisia ja terveydellisiä ongelmia. Meidän ehdotuksemme on kannabiskomitean perustaminen, joka laatisi ratkaisumalleja kannabiksesta riippuvaisten määrän minimoimiseksi", puolueen edustaja Karina Lorentzen kertoo.

Aiheesta vallitsevat käsitykset eivät kerro selvää suuntaa, mihin tulisi edetä, koska laillistamisessa ja kovissa rangaistuksissa on omat hyötynsä ja haittansa.

"Kaikella yhteiskuntapolitiikalla on ei-aiottuja seurauksia. Rangaistusten tiukentaminen aiheuttaa kovempaa rikollisuutta ja käyttäjien leimaantumista, eikä se vähennä käyttöä. Laillistaminen lopettaisi pimeät markkinat, mutta se voisi lisätä käyttöä ja kannabiksesta riippuvaisten määrää. Toisaalta rikollisten tulot pienenisivät, vaikka heidän lukumäärä ei vähenisikään", kommentoi Kim Møller Århusin yliopiston alkoholi- ja huumetutkimuksen keskuksesta.

Lähde: Politiken 6.8.2012


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...