perjantai 27. syyskuuta 2013

Kanadassa jo 69%:n kannatus dekriminalisoinnille tai laillistamiselle

Peräti 69% Kanadan kansalaisista haluaa kannabiksen dekriminalisoimista tai kokonaan laillistamista. Suuntaus on selvä ja vahva, koska vuosi sitten saman mittauksen mukaan kannatus oli 65%. Vuoden 2015 parlamenttivaaleihin kampanjoivan liberaalipuolueen kannatus lähti nousuun puheenjohtajan kerrottua käyttäneensä kannabista.

5038102Mielipidemittauksessa haastateltiin 1189:ää yli 18-vuotiasta kanadalaista, joista 34% kannatti pienten kannabismäärien hallussapidon dekriminalisointia ja 36% ilmoitti haluavansa kannabiksen lailliseksi ja verolle. Nykyisen lainsäädännön hyväksyi vain 15% ja rikoslain tiukennusta kannattaa enää 13%:n pieni vähemmistö. Vain 3% mielipidetiedusteluun osallistuneista ei osannut kertoa kantaansa.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa kannabispolitiikan liberalisoinnin kannatus oli 75%, suurten ikäluokkien keskuudessa (55-64-vuotiaat) 72% ja varakkaiksi luokiteltujen keskuudessa 74%. Brittiläisen Kolumbian asukkaista peräti 77% asettui liberalisoinnin kannalle.

Liberaalipuolueen kannatus nousi kannabistunnustuksen myötä

Kanadassa vuodesta 2006 vallassa ollut konservatiivipuolue on pääministeri Stephen Harperin johdolla yrittänyt ajaa kannabista takaisin laittomuuden hämärään. Tuoreen mielipidemittauksen tulokset lupaavat kehnoa menestystä vuonna 2015 tulossa olevissa vaaleissa tällaisille mielipiteille. Vaalien ratkaiseva kamppailu äänistä käydään konservatiivien ja liberaalien välillä.

Tuoreimman mielipidemittauksen mukaan liberaalien kannatus on noussut 38%:iin, konservatiivien tippunut 29%:iin NDP:n pitäessä perää 22%:n kannatuksellaan.

JacktMielipidemittaus tehtiin päivä sen jälkeen kun liberaalien puheenjohtaja Justin Trudeau kertoi käyttäneensä kannabista.

”Kannatuksen notkahduksen jälkeen liberaalit ovat ottaneet selvän johdon kannatuslukemissa. Liberaalien kannabispolitiikka on tähän varmaan syynä, eikä Trudeaun tunnustus ole ainakaan tehnyt kannatukselle hallaa”, tutkimuksen tehneen Forum Research -yhtiön johtaja Lorne Bozinoff luonnehti tuloksia.

Mielipidemittauksessa kysyttiin myös sitä, vaikuttaako Justin Trudeaun tunnustus vastaajan äänestysvalintaan. Vain 21% ilmoitti puheenjohtajan pajauttelun vaikuttavan heidän kantaansa liberaalista puoluetta kohtaan. 14% kertoi sen vaikuttavan myönteisesti ja 63% ilmoitti, ettei tunnustus vaikuta heidän äänestyspäätökseensä mitenkään.

Justin Trudeau kertoi myös, että hänen kantansa kannabislainsäädäntöön ”on kehittynyt”. Hänen mukaansa dekriminalisaatio on tärkeä ensimmäinen askel kannabiksen hallussapidosta ja käytöstä rankaisemisen lopettamiseksi, mutta vain laillistaminen ja valvonta saa sen pois lasten ulottuvilta.

”Usein nuorten on vaikeampaa hankkia tupakkaa kuin pilveä”, hän selitti kantaansa toimittajajoukolle ja kuulijoille.

Trudeaun mukaan kannabis ei ole seuraavien parlamenttivaalien pääteema, vaan ympäristö- ja talousasioiden tulisi olla etusijalla. Hän haukkui konservatiiveja siitä, että he perustavat päätöksensä ideologialle ja pelolle. Trudeau kertoo perustavansa ratkaisunsa todistusaineistolle ja parhaille käytännöille ja hän uskoo myös kansalaisten haluavan tätä.

”Kannabis ei ole terveystuote. Se ei ole kaikkien parhaaksi. Mutta monien tutkimusten mukaan se ei ole haitallisempi kuin tupakka tai alkoholi.”

Liberaalien puheenjohtajuudesta Trudeauta vastaan kilpaillut, Vancouveria edustava kansanedustaja Joyce Murray haluaa myös kannabiksen verolle ja valvontaan.

Toronton pormestari on polttanut paljon

Trudeaun tunnustuksen jälkimainingeissa muiltakin poliitikoilta on kyselty heidän kannabiksen käytöstään. Toronton pormestari Rob Ford vastasi, ettei hän aio kiistää sitä: "Olen polttanut paljon.”

Ford oli julkisuuden valokeilassa aikaisemmin tänä vuonna kun julkisuuteen levisi tieto videoklipistä, jossa hänen epäillään käyttävän crack-kokaiinia. Klippiä ei ole näytetty julkisuudessa, eikä Ford ole harkinnut eroavansa tehtävistään sen takia.

”En ole käyttänyt crackia, enkä ole mikään crack-addikti”, vastasi Ford syytöksiin.

Liberaalipuolueen puheenjohtajan Justin Trudeaun tunnustus ja Toronton pormestarin lausunnot kuvaavat hyvin politiikan ilmapiirin muutosta. Vielä pari vuotta sitten poliitikon kannabistunnustukset saattoivat ajaa hänet takapenkkiläiseksi tai peräti vaihtoaitioon.

B.C. Bud identiteettikriisissä

Kanadan Brittiläisen Kolumbian osavaltiossa kannabiksen laillistamiseksi toimiva Sensible B.C. -kansalaisliike aloitti syyskuussa nimien keräämisen kannabiksen käytön dekriminalisoimiseksi osavaltiossa.

Marc1

Brittiläisessä Kolumbiassa kasvatettavan marihuanan, B.C. Budin, markkinoiden arvoksi arvioidaan kuutta miljardia dollaria vuodessa. Pitkään jatkuneen myönteisen kehityksen jälkeen pääministeri Stephen Harperin hallintokaudella vuodesta 2006 saakka kannabiksen kriminalisointia on yritetty kiristää mm. säätämällä kannabiksen kasvattamisesta langetettavia minimirangaistuksia. Toisaalta vapaamielinen lääkekannabispolitiikka on de facto laillistanut kannabiksen käytön.

Harperin politiikkaakin vakavampi uhka on kannabiksen laillistaminen rajan takana USA:ssa Washingtonin ja Coloradon osavaltioissa. Vienti USA:n kyltymättömille kannabismarkkinoille on pitänyt mm. rajan pinnassa sijaitsevat kylät ja pikkukaupungit elossa, mutta tulevaisuus ei enää näytä ruusuiselta kilpailun kovetessa. B.C. Budin ympärille kasvanut teollisuus on selvässä kriisissä laittomuuden ja laillisuuden välimaastossa.

Vice-dokumentissa esitetään B.C. Budin tarina, ilmiön keskeisiä toimijoita kuten Dana Larsen, David Malmo-Levine, kuuluisimpina "Prince of Pot" Marc Emery ja hänen vaimonsa Jodie Emery. Marcin ollessa vielä USA:ssa vankilassa kannabiksen siementen myynnistä on Jodie ottanut johtaaksen Cannabis Culture -yritysryppään.

Kehitystä kuvaa hyvin se, että Marc Emeryn vankilaan toimittanut USA:n liittovaltion syyttäjä John McKay siirtyi Washingtonin osavaltiossa laillistajien puolelle. Kannabiskulttuuri alkaa olla siinä pisteessä, että laillistaminen ei ole päämäärä, vaan vasta alku sen kehitykselle.

Lähde: Forum Research 24.8.2013National Post 26.8.2013 ja Guardian 29.8.2013

Sensible B.C. dokumentin osa 12 ja 3.

Jodie Emery kertoo mm. miehensä Mark Emeryn tilanteesta 4:20-tilaisuudessa Vancouverissa:


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...