perjantai 6. tammikuuta 2012

Spice 2.0

Kannabis eli hamppukasvista tehdyt kannabistuotteet hasis, marihuana, kannabisöljy ja -tinktuura ovat kiellettyjä vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen nojalla, mutta THC ja synteettiset kannabinoidit kuuluvat vuoden 1971 psykotrooppisia aineita koskeva sopimuksen piiriin. Vuoden 1961 sopimuksella kielletty tuote pitäisi pystyä todistamaan haitattomaksi sen ottamiseksi pois huumausainelistalta. Vuoden 1971 sopimuksella kiellettävä aine pitää erikseen osoittaa haitalliseksi, jotta se voitaisiin kieltää. Näillä sopimuksilla tehty aineiden erottelu ei perustu tieteeseen eikä aineiden todettuihin haittoihin, vaan kyseessä oli poliittinen ratkaisu lääketeollisuuden etujen turvaamiseksi. Tämän ristiriidan selvin esimerkki on spice eli synteettisistä kannabinoideista tehdyt erilaiset valmisteet, joita on alettu kieltämään eri maissa.

Spice  1325014740Tämä puolestaan tuo esille koko kieltolain perusmokan: yhden aineen kieltäminen aiheuttaa yhä uusien aineiden kehittelyn, valmistuksen, myynnin, kokeilun - ja mahdollisten haittavaikutusten jäämisen viattomien kokeilijoiden vastuulle.

Virginian osavaltion rikoslaboratorio tutki pelkästään kesä- ja elokuussa 468 osavaltion poliisin toimittamaa näytettä, joista vain 101:ssä oli kiellettyjä aineita. Virginian lainsäätäjät olivat ennakoineet tilanteen sisällyttäen lakitekstiin maininnan aineista, joiden on tarkoitus vaikuttaa samalla tavalla kuin jo kiellettyjen. Tähän saakka uusien aineiden käyttäjät eivät kuitenkaan ole joutuneet syytettyjen penkille.

Tutkijat sanovat, etteivät he kykene antamaan todistuksia valamiehistöille siitä, että uudelleen muokatut aineet olisivat samankaltaisia kuin aiemmat, koska näistä yhdisteistä ei tiedetä mitään.

"Näillä kemikaaleilla ei ole tehty tarpeeksi perustutkimusta, mihin voisin perustaa todistukseni", kertoo osavaltion laboratorion johtava kemisti Linda Jackson.

Lainvalvonnan ongelmat ovat nousseet samaan tahtiin kuin spicen aiheuttamat haitat. Spicea käsittelevät soitot myrkytyskeskuksiin ovat kaksinkertaistuneet koko maassa: vuonna 2011 niitä oli jo 6300. Washingtonin osavaltiossa tuli vuonna 2010 65 soittoa Spicesta ja vuonna 2011 elokuuhun mennessä jo 85. Spicen kerrotaan aiheuttaneen mm. sydänkohtauksia, keuhkovammoja ja itsemurhia.

Haitoista huolimatta Spicen valmistajat ovat varautuneet uusiin kieltoihin. Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Virginia kielsi synteettiset kannabinoidit, poliisi takavarikoi yhdestä headshopista 842 pakkausta Spicea. Poliisi kertoi hyvin uutisoidussa tiedotustilaisuudessa takavarikon lähettäneen selkeän viestin siitä, ettei spicea hyväksytä. Tiedotusvälineet saivat kuvata pöydälle asetettuja huumeita. Mutta sen jälkeen asia mureni rikoslaboratorion epäonnistuessa löytämään kiellettyjä aineita. Mitään syytteitä ei ikinä nostettu.

Senaattori Mark R. Herring, joka laati Virginian spicen kieltävän lain, kertoi opettavansa ihmisille spicen vaaroista ja rohkaisseensa merkittäviä jälleenmyyjiä lopettamaan sen kaupan. Mutta lisää pitää tehdä ja poliitikolla on valmis ratkaisumalli: hän kertoo tekeillä olevasta uudesta laista, jolla kielletään vielä kuusi ainetta lisää.

Liittovaltion lainsäätäjät aikovat ottaa kattavan lähestymistavan yrittämällä kieltää spice-yhdisteet sekä sellaiset kemialliset rakenteet, joille synteettiset kannabinoidit perustuvat.

Spicen alkuperäinen vetovoima perustui sen laillisuuteen, mutta sen suosio säilyy, koska tavalliset huumetestit eivät havaitse sitä ja sitä saa helposti netin kautta. Yhden headshopin pitäjä kertoi jopa Pentagonin työntekijöitä kuuluvan hänen asiakaspiiriinsä.

Lähde: Washington Post 29.12.2011

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...