tiistai 14. helmikuuta 2012

Vankilavaltio USA

USA:n huumesota on nostanut maan vankimäärää tuhannella prosentilla sen aloittamisesta vuonna 1971 niin, että maassa on tällä hetkellä yli 2 miljoonaa vankia, 25% koko maailman vankipopulaatiosta. Määrä on jo enemmän kuin Neuvostoliiton pahamaineisessa vankileirien saaristossa, gulageissa. Tällainen väkimäärä vastaa yhden valtion väestöä, vankilavaltiota. Vankilat ovat jo niin täynnä, että majoitukseen on jouduttu ottamaan esimerkiksi vankiloiden liikuntatiloja. Puhutaan vankien varastoimisesta (warehousing).

RgbprisonsUSA:n vankipopulaatiosta 35% on huumeriippuvaisia ja 80% huumeiden käyttäjiä. Käytössä olevat minimirangaistukset ja three strikes -lait ovat aiheuttaneet sen, että suurin osa huumerikoksen takia vangituista on pikkurikollisia.

Julkisten palveluiden ohessa tehdyt mielenterveyspalveluiden leikkaukset ovat aiheuttaneet sen, että vankiloissa on jo enemmän mielenterveyspotilaita kuin mielisairaaloissa. Keskimäärin 80 000 vankia on koko ajan virikkeettömässä eristyksessä, mikä kärjistää vankiloiden mielenterveysongelmia.

Joka vuosi yhteiskuntaan vapautuu 700 000 vankia, joista 2/3 palaa takaisin kolmen vuoden sisällä. Huumeiden käyttäjistä 34% palaa vankilaan vuoden sisällä. Puhutaan revolving door -ilmiöstä: vankilan portista on tullut kuin markettien pyöröovi.

Vankipopulaation vähentäminen tai edes kasvun taittaminen vaatisi laajoja, hyvin rahoitettuja sosiaalisia ohjelmia, uudelleenkoulutusta, vieroitushoitomahdollisuuksia sekä mielenterveyspalveluja. Mutta ainoastaan 12:ssa USA:n 5000:sta vankilasta tarjotaan korkeampaa koulutusta.

Vankiloiden sisäisen huumekaupan arvon arvioidaan olevan 300 miljoonaa dollaria vuodessa. Vaikka vankiloissa tapahtuva huumekauppa ja käyttö on ankarammin kriminalisoitu kuin ympäröivässä yhteiskunnassa, on monissa vankiloissa käytännössä jouduttu dekriminalisoimaan huumeiden käyttö rauhan ylläpitämiseksi, mikä saa huumesodan näyttämään entistä absurdimmalta.

Vankiloiden ahtaus, niitä hallitsevat jengit, huumeriippuvuus, huumekauppa ja mielenterveysongelmat ruokkivat väkivallan kierrettä vankiloissa. Suurin osa eli 95% vangeista vapautuu aikanaan. Mikä vaikutus tällä on ympäröivään yhteiskuntaan?

Vankilat lisäävät ja luovat yhteyksiä rikollisiin ja rikollisjärjestöihin. Ne lisäävät väkivaltaa ja rikollisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa ja luovat uudenlaisia jengejä. Vapautuneiden vankien ja ehdonalaisessa olevien tekemien rikosten arvoksi on laskettu 60 miljardia dollaria vuodessa.

Kriminaalikontrollia kiristettiin aikoinaan yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi. National Geographicin dokumentti osoittaa, kuinka politiikalla on ollut täysin päinvastainen vaikutus: vankilan vaikutus leviää ympäröivään yhteiskuntaan, josta tulee vankilavaltio.

National Geographicin Prison Nation:


0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...