Huumeista on puhuttu ja kirjoitettu paljon vuosikymmenien mittaan. Silti oleellinen kysymys eli mitä huumepolitiikkamme maksaa, on jäänyt vastausta vaille. Uusin THL:n Suomen huumetilanteesta kertova raportti yrittää avata tätä oleellista kysymystä.
Aiheeseen on kajottu luvussa "Taloudellinen analyysi", jonka luku "Julkiset huumehaittakustannukset" avaa meille sen, mitä haittakustannuksia huumeiden käyttö aiheutti valtiolle vuonna 2009.
Huumeiden käytön valtiovallalle aiheuttamia kustannuksia vuonna 2009 kertyi yhteensä 128 miljoonaa euroa. Näistä kustannuksista huumeille korvamerkittyjä varoja oli yhteensä 11,7 miljoonaa euroa. Tämä jakautuu siten, että valtion peliriippuvuusmonopoli RAY jakaa uhkapeleistä saatavia varoja huumeiden vastaiseen työhön 8,5 miljoonaa, josta pelkästään Irti huumeista ry nappaa vuosittain lähes 500 000 euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa "ennaltaehkäisevään työhön" 2,2 miljoonaa euroa ja opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi miljoonan erilaisiin nuorisolle suunnattuihin huumeiden vastaisiin kampanjoihin.
Eli 11,7 miljoonaa euroa kuluu vuodessa suurimmaksi osaksi symbolisen politiikan tekemiseen, joka työllistää huumevirkamiehiä, mainostoimistoja ja syytää mainosrahaa keskeisille tiedotusvälineille. Lisäksi RAY jakaa vielä 2,6 miljoonan euron rahasumman johonkin "ennaltaehkäisevään toimintaan". Tätä 14,3 miljoonan euron rahan menetystä ei voi pitää huumeiden vaan huumepolitiikan aiheuttamana haittana.
Poliisin 664,5 miljoonan euron kokonaisbudjetista 18,6 miljoonaa kului huumehaittakustannuksena. Tullilta kului huumekoirien ulkoiluttamiseen 5,9 miljoonaa 160,8 miljoonan kokonaisbudjetista.
Oikeuslaitoksella kului hamppupensaiden ihmettelyssä ja Subutexejä laskiessa 5,6 miljoonaa euroa, mutta tällä summalla aiheutettiin 36,7 miljoonan vankilakustannukset.
Huumesodan ylläpitoon Suomen valtiolta kuluu siten yhteenlaskettuna 66,8 miljoonaa euroa, minkä lisäksi palo- ja pelastustoimi käytti 2,6 miljoonaa huumeisiin liittyviin tehtäviin.
Huumeperusteisesti maksettiin 1,1 miljoonaa euroa sairauspäivärahoja sekä 9,5 miljoonaa euroa työkyvyttömyyseläkkeitä.
Huumeiden tutkimiseen terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kului miljoona euroa, alkoholitutkimussäätiöltä 100 000, oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta 60 000 ja kriminaalipoliittiselta laitokselta 20 000 euroa.
Valtio jakoi kunnille tulonsiirtoina 33,5 miljoonaa kuntien huumehaittakustannuksiin. Tämä tekee yllämainittujen kanssa yhteensä 128 miljoonaa euroa vuonna 2009.
Kuntien huumekustannukset
Valtion kunnille jakama 33,5 miljoonaa jakautuu kuntien huumepolitiikan hoitamisessa siten, että suurin menoerä eli päihdehuollon järjestämä hoito maksaa 51,4 miljoonaa, mistä valtio korvaa 12,9 miljoonaa. Toiseksi suurin menoerä on lastensuojelun alainen haittojen vähentäminen, mikä kuluttaa 44 miljoonaa valtion korvatessa siitä 11 miljoonaa. Tämä on ehkä raportin hämärin menoero mutta tarkoittanee lukuisaa "huumetyöntekijöiden" joukkoa, joita kuntien hallintoon on pesiytynyt tekemään "huumetyötä". Muutakaan selitystä raportti ei tälle anna.
Kuntien kolmanneksi suurin huumemenoerä on sairaalapalvelujen tarjoama haittojen vähentäminen, johon kului 20,2 miljoonaa, joista valtio korvasi 5 miljoonaa.
Terveydenhuollon avohoitopalveluiden huumehaittojen vähentämiskustannukset olivat 9,8 miljoonaa mistä valtio korvasi 2,5 miljoonaa. Huumehaittoja laskettiin torjutun myös sosiaaliturvaan kuuluvan toimeentulotuen välityksellä 8,1 miljoonalla valtion korvatessa siitä 2 miljoonaa euroa.
Yhteensä huumehaittojen seurauksena kunnille koitui maksettavaa 133,5 miljoonaa, mistä valtio korvasi 33,4 miljoonaa. Valtio ja kunnat maksoivat "julkisia huumehaittakustannuksia" yhteensä 228 miljoonaa euroa.
Huumeisiin liittyvät välittömät yhteiskunnalliset kustannukset
Valtion budjettimenojen jälkeen THL:n raportissa arvioidaan huumeiden käytöstä yhteiskunnalle koituvia kustannuksia eli nämä ovat arvioituja eivätkä välttämättä toteutuneita menetyksiä.
Välittömien huumeiden aiheuttamien yhteiskunnallisten kustannusten summaksi arvioidaan 230 - 320 miljoonaa euroa. Tästä sosiaalitoiminnan kustannukset muodostavat suurimman osan eli kolmasosan. Toiseksi suurin kustannus on "järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito", joka vie tuosta epämääräisestä kakusta neljänneksen.
Sivulla 121 annetaan esimerkki, kuinka yhteiskunta voisi säästää näissä kustannuksissa, mutta poliisi haluaa tuhlata hyödyttömään ja yksilöille suuria haittoja aiheuttavaan kriminaalivalvontaan: "Huumeiden käyttörikosuudistuksen myötä 2000-luvun alussa seuraamuskäytäntö kiristyi, sillä huumeiden käyttäjien sakottaminen rangaistusmääräysmenettelyssä yleistyi samalla kun syyttämättä jättäminen vähentyi."
Lainsäätäjän tarkoittama rankaisemisen lieventäminen johti poliisin toteuttamana yhä useampien ihmisten rankaisemiseen eli rankaisemisen laajenemiseen. Poliisi keräsi toiminnallaan valtion kassaan rahasumman, jota raportti ei kuitenkaan paljasta.
Tämä osoittaa käytetyn laskentamallin yksipuolisuuden: se laskee virkamiesten toiminnan kustannukset yhteiskunnallisiksi kustannuksiksi, mutta kansalaisten kärsimysten aiheuttamia kustannuksia ei lasketa.
Yhteiskunnan "välilliset kustannukset"
Valtion huumebudjetin tarkoituksena on tietenkin yrittää vähentää, rajata ja hoitaa huumeongelmaa. Tätä rahankäyttöä oikeutetaan sillä, kuinka iso tuo huumeongelma on. Huumeongelmasta kansalaiselle koituvat haitat eli kustannukset ovat yhteiskunnan kannalta "välillisiä kustannuksia".
Välilliset kustannukset ovat kaikista huumehaitoista suurimmat: niiden arvoksi lasketaan laajalla haarukalla 550 - 1210 miljoonaa euroa. Näin isolla summalla voidaan oikeuttaa 228 miljoonan euron käyttö - muutenhan välillinen haitta voisi kasvaa vieläkin suuremmaksi!
Välillisistä kustannuksista suurin ja merkittävin on "menetetyn elämän arvo ennenaikaisen kuoleman johdosta", jonka arvoksi on merkitty yhteensä 480 - 1100 miljoonaa euroa. Menetetyn elämän arvo ennenaikaisen kuoleman johdosta lasketaan käyttämällä vaihtoehtoiskustannuksena sataprosenttisesti invalidisoituneen henkilön laitoshoitokustannuksia.
Menetetyllä elämällä tarkoitetaan kansankielellä huumekuolemia ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhden huumekuoleman hinnaksi lasketaan se, että valtio kustantaisi hänelle loppuelämäkseen ylläpitohoidon Mehiläisen yksityishuoneessa. Eli suurin välillinen yhteiskunnalle koituva kustannus on sellainen, joka ei ole koskaan toteudu. Välillisten kustannusten osalta puhutaan laskennallisista arvioista, joita joku huumetyöntekijä on laskenut työkseen.
Huumekuolema on useimmiten etanolikuolema
Suomen huumepolitiikan seurauksena huumeisiin kuolee vuosi vuodelta yhä enemmän ihmisiä. Raportissa on myös oma lukunsa tälle asialle, mutta huumekuolemien sijaan Suomessa kuollaan etupäässä laillisiin päihteisiin ja lääkeaineisiin.
"Suomessa käyttöä kuvasi etanolin ja useampien (keskimääräisesti mitattuna viiden) aineen käyttö samanaikaisesti." (s. 95)
Siksi sivulla 97 esitetty vuodatus huumekuolemien karseudesta kuulostaa valheelliselta: "Kuudennes (17 %) kaikista nuorten aikuisten (15–34-vuotiaat) kuolemista liittyivät huumeisiin vuonna 2007. Tapaturmaisia huumausaine- tai sekakäyttömyrkytyksiä oli kymmenesosa (8–11 %) kaikista 15–34-vuotiaiden kuolemista. Ikäluokan merkittävimpiä kuolemansyitä olivat vuonna 2007 taudit 29 %, itsemurhat 27 %, tieliikennetapaturmat 17 %. Vastaavasti alkoholimyrkytyksiä on ainoastaan 3 % ikäluokan kuolemista. Tarkasteltaessa laajempaa ikäluokkaa 15–44-vuotiaat huumeet liittyvät 11 prosenttiin kaikista kuolemista ja tapaturmainen huumausainemyrkytys on kuolinsyynä 5–7 % tapauksia."
Raportissa esitetty jako alkoholimyrkytyksiin ja huumekuolemiin on keinotekoinen, koska juuri aiemmin oli todettu "huumekuoleman" olevan todellisuudessa "etanoli- ja lääkeainekuolema". Kuinka monessa itsemurhassa ja auto-onnettomuudessa "alkoholi oli kuvassa mukana"? Miksi THL käyttää häveliäästi sanaa etanoli vaikka kyseessä on kossu, viini, keppana, siideri alkosta, K-kaupasta tai R-kioskilta laillisesti hankittuna? Näkymätön rahoittajan käsi?
Huumekuolema on huumeongelman dekonstruktio
Tämä on ongelman dekonstruktiota eli uudelleen rakentamista: huumeongelmamme vaikuttaa vakavammalta kun se irrotetaan päihteistä, muista riippuvuusongelmista sekä yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ongelmista. Taulukosta 9 sivulla 97 selviää, että huumekuolema on lähteen mukaan vaihteleva määritelmä: arviot liikkuvat välillä 143 - 234 vuonna 2007.
THL:n raportissa yhden huumeisiin kuolleen koko elämän mittaisen laitoshoidon hinnaksi annetaan 2,3 - 8 miljoonaa euroa. Alkoholi- ja lääkeainekuolemat tilastoidaan ja käsitellään erikseen omissa raporteissaan, koska niiden määrä peittäisi huumekuolemat alleen, mutta siitä huolimatta "huumekuolema" on suurimmassa osassa tapauksista alkoholi- ja lääkeainekuolema.
Huumausaineiksi luokiteltujen aineiden haittoja ei pidä vähätellä, mutta ongelmien mittasuhteet tulisi asettaa oikeisiin puitteisiin. Seuraavassa esimerkissä samaa laskentakaaviota sovitetaan alkoholikuolemiin vertailun vuoksi. Tätäkään arviota ei siten pidä ottaa aivan tosissaan.
Päihdekuolemia on vuosittain lähteestä riippuen 2000 - 4000 vuodessa (kaksikertaistuneet 20 vuodessa politiikan seurauksena). Tämä aiheuttaa yhteiskunnalle välillisinä haittoina 4,5 - 32 miljardia euroa - jos siis pitäisimme kaikki alkoholiin kuolleet vaihtoehtoisesti loppuelämänsä valtion kustannuksella tehohoidossa. Näinhän ei käytännössä tapahtuisi vaan alkoholistien hoidossa on samankaltaisia ongelmia kuin huumeongelmaisten hoidossa: resurssit on ohjattu jonnekin muualle.
Alkoholin verotulot tekevät valtiolle noin 1 miljardia euroa vuodessa. Tämä vaikuttaa järjettömältä ja absurdilta: miljardin euron verotuloja vastaan saamme kantaaksemme 4,5 - 32 miljardin euron haitat.
Tämän päälle lääkeainekuolemia on n. 500 (joista 1/3 masennuslääkkeistä), mikä tekee 1,1 - 4 miljardia euroa vuodessa välillisiä haittakustannuksia yhteiskunnalle .
Lisäksi pitäisi vielä laskea FAS-lasten eli alkoholin kohdussa vaurioittamien lasten kustannukset sekä tapaturmien ja hukkumisonnettomuuksien päihteisiin ja lääkeaineisiin liittyvät yli 500 kuolemantapausta vuodessa.
Vaikka verotulot ovat pienemmät kuin "yhteiskunnan kokema välillinen haitta", ei valtiovalta ja asioista päättävät puolueet siitä kärsi vaan kuittaavat verotulot.
Huumepolitiikassa sen sijaan valtiovalta sijoittaa miljoonia "huumeiden vastaiseen työhön" ja kieltäytyy täysin legitiimistä verotuskohteesta.
Torjummeko huumepolitiikalla haittoja?
Sivulla 98 todetaan: "Tutkimuksessa kävi ilmi sekakäytön yleisyys, nuorten huumeiden käyttöön liittyvä riskialttius ja kokemattomuus, lääkkeiden päihdekäyttö ja mielenterveysongelmat. Sekakäytön vaarojen ymmärtämättömyys näkyi nuorilla erityisesti opioidi-, bentsodiatsepiini- ja alkoholitapauksissa."
Kannabiksen haittojen liioittelu on vuosikymmeniä luonut vääriä käsityksiä päihteiden ja lääkeaineiden riskeistä
Tämä kertoo suomalainen "käyttöä ehkäisevän politiikan" eli huumevalistuksen aiheuttamasta mittaamattomasta haitasta: tietämättömyys aiheuttaa kuolemia, ei kannabis. Kannabiksen haittojen liioittelu on vuosikymmeniä luonut vääriä käsityksiä päihteiden ja lääkeaineiden riskeistä: kuinka moni nuori kuoleekaan vuosittain päihteisiin kuvitellen olevansa turvassa huumeiden aiheuttamilta haitoilta!
Tämän väärän tietoisuuden ylläpitämiseen käytettiin vähintään se RAY:n jakama 12 miljoonaa euroa, mutta huumeongelman tutkimukseen ainoastaan miljoona. Tällainen rahankäyttö vie valtion resursseja joka vuosi täysin vääriin kohteisiin ja aiheuttaa ongelmien lisääntymistä ja syvenemistä - eikä ehkäise niitä.
Kannabis on yleisimmin käytetty huumausaine ja sen takia joutuu Suomessa paljon enemmän ihmisiä lain ja oikeuden kanssa tekemisiin kuin muiden huumausaineiden takia yhteensä. Kannabis ei aiheuta kuolemia, ei riippuvuutta, ei krapulaa eikä varsinkaan väkivaltaa, tappoja eikä murhia. THL:n raportin mukaan todellinen huumeongelma kiteytyy etanoliin, Subutexiin ja amfetamiiniin. Mikä on silloin kannabiksen aiheuttama yhteiskunnallinen rasite?
Raportin rivien välistä ja yksittäisistä lauseista paljastuu se, että "huumeongelman" kätkeytyy laaja kirjo erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Nämä on halvinta niputtaa miljardin euron huumeongelmaksi, kustantaa iso joukko "huumetyöntekijöitä" pitämään kannabisongelmaa esillä ja maksaa siitä 10 - 20 miljoonaa vuodessa.
Tuetaanko veromiljoonilla järjestäytynyttä rikollisuutta?
Voidaan perustellusti väittää, että viimeisimmät huumepoliittiset uudistukset ovat lisänneet kannabiksen kotikasvattajiin kohdistuvia pakkotoimia. Sekä poliisin harjoittama pikasakotus että syyttäjien uudet ohjeet laskea jokainen hamppukasvi 25 grammaksi valmista marihuanaa kohdistuvat nimenomaan kannabiksen kotimaiseen tuotantoon.
Poliisin toiminnan ei-aiottuna seurauksena - halusi poliisi sitä tai ei - poliisi ohjaa suomalaisen huumerikollisuuden kehittymistä ja tällä hetkellä se tukee järjestäytyneen rikollisuuden liiketoimintaa siten, että syntyy vaikutelma yksituumaisuudesta tai suunnitelmallisuudesta.
suomalainen huumepolitiikka tukee järjestäytyneen rikollisuuden kasvua ja leviämistä.
Aikaisemmin oikeudessa pystyttiin kumoamaan huumepoliisien pahimpia ylilyöntejä heidän tehdessään kotikasvattajista huumerikollisia. Tätä oikeuslaitoksen harkintaa kavennettiin järjettömällä syyttäjien ohjeistuksella, jonka mukaan jokainen hamppukasvi tuomitaan nykyään sen mukaan, että siitä voi kehittyä 25 grammaa tuottava naaraskasvi.
Tämä huumevirkamiesten luoma käytäntö on johtanut siihen, että kannabiksen kasvatuksesta langetetut tuomiot ovat ankarampia kuin järjestäytyneeltä rikollisuudelta hankitun kannabiksen hallussapidosta langetetut tuomiot. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalainen huumepolitiikka tukee järjestäytyneen rikollisuuden kasvua ja leviämistä.
Suomessa puhutaan 50 000 nuoren "katoamisesta". Tämä huoli on kiertänyt ainakin vuoden lööpeissä, mutta onko kukaan tehnyt mitään konkreettista tai edes aloitetta nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi? Kouluampumisten yhteydessä luvattiin parantaa nuorten psykiatrista hoitoa ja lisätä psykologeja oppilaitoksiin. Mitään ei ole tapahtunut.
Helmikuussa 2012 24-vuotias nuori ampui Oulussa pitserian maahanmuuttajataustaisen työntekijän, haavoitti toista ja lopuksi ampui itsensä. Hän oli aiemmin vapautunut taposta saamastaan tuomiosta ja häntä on mm. luonnehdittu rikollisjengin velanperijäksi.
Tällaisia itsemurhaohjuksia värvätään lisää 50 000 kadotetun nuoren joukosta. Poliisi turvaa huumemarkkinoiden pysymisen järjestäytyneellä rikollisuudella ja muut virkamiehet pitävät huolen siitä, että niillä riittää jäseniä. Kymmenellä miljoonalla eurolla kansalaiset pidetään siinä uskossa, että kannabis aiheuttaa skitsofreniaa ja on siksi kaikista huumeista vaarallisin.
Vallitseva huumausainepolitiikkamme on yksi syrjäytymistä lisäävä tekijä; se on mielivaltaista ja satunnaista rankaisemista, jossa perusteena ei käytetä henkilön ongelmaisuutta vaan virkamiesvetoista ongelman määrittelyä.
Kettil Bruunin ja Nils Christien teesi, että kannabis on hyvä vihollinen, pätee edelleen. Yhteiskunnalla on varaa jättää 50 000 nuorta yhteiskunnan ulkopuolelle. Samalla poliittisessa retoriikassa kannabiksen aiheuttamia haittoja liioitellaan, mikä on perinteistä hyvä vihollinen -politiikkaa.
Bruunin teesin mukaan vaarallisinta huumeiden käyttöä on sen poliittinen käyttö: "huume on poliitikoille hyvä vihollinen siinä mielessä, että ilmiö on suppea ja kohderyhmä mielletään niin voimattomaksi, että yhteiskunnan negatiiviset ilmiöt voidaan laittaa sen päälle".
Lähde: Huumetilanne Suomessa 2011, THL Raportti 62/2011 ja Tilastokeskus: Kuolemansyyt 2010
Onko politiikalla väliä?
Suomen valtiovalta sijoittaa vuosittain 100 miljoonaa euroa rajoittaakseen huumeiden yhteiskunnalle aiheuttamaa miljardin euron välillistä kustannusta. Tälle logiikalle perustuu huumepolitiikkamme.
Suomen huumepolitiikan sanotaan virallisesti olevan rajoittavaa huumepolitiikkaa. Toisinaan puhutaan myös symbolisten viestien lähettämisestä. Tämä tarkoittaa jakoa tarjontaa rajoittavaan kriminaalipolitiikkaan ja kysyntää ehkäisevään politiikkaan, mihin sisältyy hoito.
Huumeiden eli käytännössä kannabiksen vastaisen propagandan ja "huumetyön" tuottamiseen voi arvioida kuluneen 11,7 miljoonaa, mistä 8,5 miljoonaa valtion uhkapelimonopolin tuottamana. Kuntien tuottaman propagandan ja huumetyön arvoa ei tämän raportin pohjalta voi arvioida, koska se sisältyy kuntien luokittelemattomaan huumebudjettiin.
Perinteinen suomalaisen huumepolitiikan teesi on ollut se, että "kaikki käyttö on ongelmakäyttöä" ja tästä on varsinkin huumetyöntekijöiden keskuudessa pidetty kiinni kuin neitseellisen sikiämisen opista. Liberaalimpaan politiikkaan siirtyneissä maissa politiikan lähtökohta on, että kaikkea käyttöä ei voida asettaa samaan kategoriaan. Pelkkä käytön taso ei vielä kerro ongelmaisuudesta. Ongelmakäyttönä pidetään enemmänkin sekakäyttöä, jossa laillisilla päihteillä ja lääkeaineilla on merkittävä osa.
THL:n raportin mukaan suomalainen huumepolitiikka on vahvasti reaganilaista kriminaalipolitiikkaa, jossa jyrkkää kieltopolitiikkaa ryyditetään kannabiksen vastaisella propagandalla. Ongelman luomiseen sijoitetaan siten paljon enemmän rahaa kuin ongelman tutkimiseen. Onko tässä perinteeksi muodostuneessa politiikassa järkeä?
On olemassa yhteiskunnallinen teoria, jonka mukaan muutos laissa aiheuttaa toivotunlaisen vaikutuksen ihmisten käyttäytymisessä. Tällaista on mahdoton todentaa yhden valtion puitteissa, mutta Euroopan valtioiden yhteisö tarjoaa siihen loistavat puitteet ja erityisesti niiden kannabispolitiikka. Kuluneen kymmenen vuoden aikana maanosassa on tehty rajan vetoja eri suuntiin kannabiksen käytön asemasta rangaistavien tekojen joukossa. Teorian mukaan lain kiristäminen johtaa kannabiksen käytön vähenemiseen ja lieventäminen käytön leviämiseen.
Euroopan huumeiden seurantakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan tämä teoria ei pidä paikkaansa: riippumatta lain muutoksen suunnasta kannabiksen käyttö laski, nousi tai säilyi samana. Tämä asettaa esimerkiksi Suomen valtion etupäässä kannabiksen käyttäjien ja kasvattajien jahtaamiseen eli huumesotaan käyttämän 66,8 miljoonan euron kyseenalaiseksi. Sillä rahasummalla voitaisiin lievittää ongelmaisten asemaa lisäämällä hoitomahdollisuuksia vastaamaan niiden kysyntää tai siirtämällä tuo rahasumma kriminaaliviranomaisilta mm. nuorisopsykiatriaan ehkäisemään ongelmaisuuden syntymistä ja syvenemistä. Tämä olisi todellinen win-win-ratkaisu.
Nykyinen politiikka ei estä alaikäisiä kasvattamasta ja käyttämästä kannabista. Mutta se kieltää kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä halvan ja tehokkaan lääkkeen moniin vaivoihin ja tauteihin. Se estää turvallisen päihteen niiltä, jotka haluaisivat rentoutua vapaa-ajallaan.
Kannabiksen käytön dekriminalisointi ja kasvatuksen laillistaminen eivät ole patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin eikä edes huumeongelmaan, vaan välttämätön ensimmäinen teko kohti järkevää yhteiskunnan resurssien käyttöä ihmisten ongelmaisuuden lievittämisessä. Tällä ohjattaisiin kymmeniä miljoonia euroja järkevämpään huume- ja sosiaalipolitiikkaan.
Lähde: EMCDDA 15.11.2011