Islannissa aloitettiin kaksikymmentä vuotta sitten kokeilemaan uutta mallia nuorison päihteiden käytön ehkäisemiseksi. Tulokset ovat hämmästyttäviä, uutisotsikoissa toistuu sana Islannin ihme.
YK:n tietojen mukaan islantilaiset ovat maailman kovimpia kannabiksen käyttäjiä: yli 18% kansasta on käyttänyt kannabista kuluneen vuoden aikana kun Euroopan valtioissa se vaihtelee 5% - 10% välillä. Kaikkiaan 30% islantilaisista on käyttänyt kannabista elämänsä aikana.
Islantilaisista 30% kannattaa huumeiden dekriminalisointia ja 56% vastustaa sitä. Sukupolvien välillä on tosin suuria eroja nuorten ikäpolvien kannattaessa dekriminalisointia niin, että sen kannatus tulee kasvamaan tulevaisuudessa.
Islannin poliittiset puolueet ovat kansalaisia liberaalimpia huumekysymyksissä. Jopa konservatiivinen Itsenäisyyspuolue kannattaa dekriminalisointia, ja sen julkaiseman kannanoton mukaan “riippuvuutta pitäisi käsitellä terveyspoliittisena eikä kriminaalivalvonnan asiana”. Puolue kannattaa Sveitsin mallin mukaisia toimenpiteitä.
Keskustalainen Kirkas tulevaisuus puolueen entinen puheenjohtaja on julkisesti kannattanut kannabiksen dekriminalisointia samoin kuin Piraattipuolue, jolla asia on puolueen tavoitelistalla. Viher-vasemmistoliitto pitää myös huumeiden käyttöä terveysongelmana eikä kriminaalivalvonnan asiana. Ainoastaan keskustalais-oikeistolaisella progressiivisella puolueella ei ole kantaa asiaan.
Tuoreen vuoden 2017 alussa julkaistun tutkimuksen mukaan Islannin nuoriso on raittiimpaa kuin koskaan aiemmin. 15 - 16 vuotiaiden keskuudessa alkoholin käyttö on poikkeus nykyään, puolet 16 - 20 vuotiaista ei ole koskaan kokeillut alkoholia. 15 - 16 vuotiaista vain 5% oli käyttänyt alkoholia kuluneen kuukauden aikana. Vuonna 1998 luku oli 42%. Tupakointi on vähentynyt 23%:sta 3%:iin.
Kannabiksen käyttö yleistyi nuorten keskuudessa vielä 2000-luvun alussa. Vuonna 2010 23% alle 18 vuotiaista nuorista oli kokeillut kannabista, vuonna 2016 enää 18%. 15 - 16 vuotiaista 7% on kokeillut kannabista.
Kannabis on yhä laitonta ja poliisi ratsaa kasvatusprojekteja mutta käytäntö on salliva. Hallussapidosta voi saada sakkoja. Vain 30% kannattaa huumeiden dekriminalisaatiota ja 24% voisi ajatella sen lisäksi laillistamista. Vuonna 2014 Piraattien tekemästä dekriminalisaatioaloitteesta on käyty laajaa poliittista keskustelua, ja Islannin presidenttinä vuosina 1996 - 2016 toiminut Olafur Ragnar Grimsson kannatti vuonna 2013 julkisesti laillistamista.
Uusimpien ESPAD tutkimustietojen mukaan islantilaiset nuoret ovat puolestaan maanosamme raittiimpia. Miten tällainen voi olla mahdollista? Eikö liberaalisuus lisääkään huumeiden käyttöä?
Päihde- ja huumeongelmien ratkaisemisen kulmakivenä pidetään nuorten päihdekokeilujen ennaltaehkäisyä, jotta voitaisiin myöhäistää päihde- ja huumekokeilut mahdollisimman aikuiselle iälle. Perinteisen 1900-luvun jälkipuoliskolla muotonsa saaneen huumepolitiikan mukaan tätä kampanjaa käydään kahdella raiteella: ennaltaehkäisevän valistuksen jakaminen ja toisaalta kiinnijääneiden rankaiseminen. Kiinnijääneiden rankaisemisella lähetetään nuorisolle symbolisia viestejä, jotka he useimmissa länsimaissa näyttävät lukeneen väärin.
Tutkimus mukaan huumepolitiikkaan
Kaksikymmentä vuotta sitten Islannissa oli maanosamme eniten kännäävä nuoriso. Vuoden 1995 ESPAD tutkimuksen mukaan Islannin ja muiden pohjoismaiden nuoriso käytti eniten alkoholia Euroopassa. Tutkimuksen mukaan islantilaiset nuoret kokivat siitä eniten haittoja koko Euroopassa.
Myös Islannissa on kokeiltu perinteistä huume- ja päihdepolitiikkaa, varoiteltu nuoria alkoholin ja huumeiden vaaroista, mutta seuraukset olivat samanlaisia kuin muuallakin maailmassa. Huumeiden kriminaalivalvonta ja huumevalistus ovat onnistuneet kadottamaan raittiuden ihanteen nuorison keskuudessa. Kaksikymmentä vuotta sitten Islannissa päätettiin siirtyä tutkittuun tietoon perustuvaan päihdepolitiikkaan.
Käytännössä siirryttiin ainekeskeisestä ajatusmallista tarkastelemaan sitä, miksi ihmiset tulevat riippuvaisiksi ja miten riippuvuus kehittyy ongelmakäytöksi. Tämän ajatusmallin kehitti Harvey Milkman 1970-luvulla tehdessään tohtorinväitöstutkimuksiaan Denverin yliopistossa. Hän kutsuu malliaan behavioraaliseksi riippuvuudeksi.
Jokainen lukiolainen pystyy vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi aloitti käyttämään: saatavuus, riskinottaminen, vieraantuminen, ehkä hieman masennusta.
Milkman päätyi väitöskirjassaan johtopäätökseen, että ihmiset valitsevat päihteensä tai huumeensa riippuen siitä, kuinka he haluavat kohdata stressin. Heroiinin käyttäjät turruttavat itsensä kun taas amfetamiinin käyttäjät haluavat kohdata sen.
Mutta miksi ihmiset jatkavat käyttöään sen jälkeen? Tässä kohtaa Milkman sai kuningasideansa: ihmiset saattavat olla ongelmakäytön kynnyksellä jo ennen ensimmäistä huumekokeiluaan, koska aineiden väärinkäyttö on tapa tulla toimeen stressin kanssa.
Ihmiset ovat riippuvaisia aivokemiansa muutoksista. Stressin “aktiivisesti kohtaavat” nuoret haluavat kiihkeitä “nousuja”, joita saa pikkunäpistyksistä, autovarkauksista tai piristeistä. Alkoholi vaikuttaa myös aivokemiaan. Se on lamauttava aine, mutta koska se poistaa estot, voi se sopivina annoksina vähentää ahdistusta.
“Ihmiset tulevat riippuvaisiksi juomisesta, autoista, rahasta, seksistä, kaloreista, kokaiinista, mistä vaan. Behavioraalisen riippuvuuden käsitteestä tuli tavaramerkkimme”, Milkman kertoo.
“Miksi emme luo yhteiskunnallista liikettä luonnollisten hyvänolon tunteiden ympärille, ihmisten aivojen tuottamien hyvänolontunteiden ympärille - ihmiset selvästi haluavat vaikuttaa tietoisuuteensa - ilman päihteiden haittavaikutuksia?”
“Huumevalistus ei toimi, koska se ei kiinnosta ketään. Me tarvitsemme elämisen taitoja, joilla soveltaa saatavilla olevaa tietoa”, Milkman jatkaa.
Vuonna 1991 Milkman kutsuttiin Islantiin luennoimaan työstään, havainnoistaan ja ajatuksistaan. Hän alkoi konsultoimaan Islannin ensimmäistä nuorille tarkoitettua huumehoitokeskusta.
“Sen tarkoitus oli löytää nuorille jotakin parempaa tekemistä.”
Saaduista hyvistä kokemuksista siirryttiin nopeasti valtakunnalliselle tasolle ja toteutettiin monia sosiaalisen elämän uudistuksia. Tupakan ja alkoholin ikärajat asetettiin 18 ja 20 vuoteen, ja niiden mainonta kiellettiin. Vanhempia neuvottiin viettämään enemmän yhteistä aikaa lastensa laatuajan sijaan, sopimaan kotiintuloajoista ja nuorten harrastusmahdollisuuksia lisättiin. Valtio on sijoittanut rahaa urheilun, musiikin, taiteiden, tanssin sekä erilaisten kerhojen tukemiseen tarjotakseen nuorille vaihtoehtoisia keinoja päästä mukaan erilaisiin ryhmiin ja tavoitella hyvän olon tunteita muuten kuin päihteiden avulla. Alhaisen tulotason perheitä avustetaan näissä asioissa. Esimerkiksi pääkaupungissa Reykjavikissa jokainen perhe saa valtiolta vuodessa 300 € lasta kohden tukea harrastuksiin.
Vuosina 1997 - 2012 perheidensä kanssa paljon aikaa viettäneiden 15 - 16 vuotiaiden määrä kasvoi kaksinkertaiseksi, 23%:sta 46%:iin. Säännölliseen urheiluun osallistuneiden määrä nousi 24%:sta 42%:iin. Saman ikäryhmän tupakointi, juominen ja kannabiksen käyttö romahtivat.
Kaksikymmentä vuotta sitten islantilaiset nuoret olivat Euroopan kovimpia alkoholin juojia. Nykyään Islannin teinit ovat Euroopan raittiimpia. Vuonna 1998 15 - 16 vuotiaista 42% oli ollut humalassa kuluneen kuukauden aikana. Vuonna 2016 enää 5%. Kannabista käyttäneiden osuus on laskenut 17%:sta 7%:iin. Tupakoijien määrä on tippunut 23%:sta 3%:iin.
“Emme pysty osoittamaan syy-seuraussuhteita tässä kehityksessä, minkä vuoksi ennaltaehkäisyn menetelmiä on vaikea myydä tutkijoille, mutta kehitys on hyvin selkeä. Suojaavat tekijät ovat lisääntyneet, riskitekijät vähentyneet kuten myös päihteiden käyttö, ja tämä on tapahtunut Islannissa johdonmukaisemmin kuin missään muussa Euroopan valtiossa”, summaa aineistoa tutkinut Álfgeir Kristjánsson.
Islannin malli
Poliitikkojen, tutkijoiden ja huumetyöntekijöiden visionäärinen ryhmä päätti koota voimansa uuden toimintamallin taakse kokeillakseen sitä, voisiko nuorison koko ajan kasvavan päihteiden käytön suuntauksen kääntää.
Vuonna 1999 perustettiin The Icelandic Centre for Social Research and Analysis, ICSRA, yhteistyössä koulutus-, tiede- ja kulttuuriministeriön sekä Islannin paikallishallinnon kanssa. Siitä saakka ryhmä on kerännyt vuosittain tietoa 10 - 20 vuotiaiden islantilaisten nuorten elämästä. Projekti on nimeltään Youth in Iceland.
Tämä monialainen ryhmä aloitti yhteistyön yhteiskunnan eri sektoreiden eli vanhempien ryhmien, koulujen, tutkijoiden, poliitikkojen, tiedotusvälineiden, urheilujärjestöjen ja yritysten kanssa. Vuonna 2007 aloitettiin presidentin tuella vuosittainen “Ennaltaehkäisyn päivä”.
Uuden toimintamallin tavoitteina ovat :
1. Perheiden ja lasten yhteisen ajan lisääminen
2. Alkoholin käytön aloittamisen lykkääminen 18 vuoteen tai sen jälkeen
3. Nuorten osallistumisen lisääminen järjestettyihin harrastuksiin vanhempien valvomana
Islannin malli perustuu kolmelle tekijälle:
1. Näyttöön perustuvat toimenpiteet
2. Kansalaisyhteiskuntaan perustuva lähestymistapa
3. Keskusteluyhteyden luominen tutkimuksen, politiikan ja käytännön välille
Ryhmä halusi muuttaa sen perinteisen mallin, jossa tutkimus, politiikka ja käytännön työ kulkivat omia polkujaan tutkijoiden julkaistessa tutkimuksiaan tietämättä ja usein jopa välittämättä siitä, olisiko siitä mitään hyötyä. Nyt nuoret täyttävät melkein joka vuosi kyselykaavakkeen, jossa he saavat kertoa tilanteestaan. Tämä palaute käydään läpi parissa kuukaudessa. Tieto käsitellään työryhmässä ja palaute ohjaa toimenpiteitä kentällä.
Islannin ehkäisymalli, Icelandic Primary Prevention Model, perustuu maan koolle ja islantilaisille arvoille, itsenäisyydelle, yhteistyölle ja jokaisen mukaan ottamiselle. Tiedon, ideoinnin, toiminnan ja analyysin horisontaalinen ja vertikaalinen yhdistäminen on luonnollista ja suhteellisen helppoa tällaisessa ilmapiirissä. Islantilainen varhaisen ehkäisyn mallia, joka on alkanut alaikäisten päihteiden käyttöön puuttumisesta, voidaan soveltaa myös muihin terveyteen liittyviin ongelmiin.
Kannattaa muistaa, että nuorten alkoholinkäyttö on laskusuunnassa kautta Euroopan, tosin ei missään niin selkeästi kuin Islannissa. Urheiluharrastus ei myöskään ole itsessään suojaava tekijä, jos maan urheilukulttuuriin kuuluu päihteiden ja dopingin käyttö.
Islannin ihme on esimerkki siitä, kuinka huumesodan jalkoihin jäänyt raittiuden ihanne voi tutkitun tiedon avulla elää liberaalin ja ihmisoikeuksia kunnioittavan huumepoliittisen keskustelun rinnalla. Se on Portugalin mallin tavoin esimerkki pitkäjänteisestä yhteiskuntapolitiikasta, jolla on saatu aikaan suuria hyötyjä kansalaisyhteiskunnalle ja valtiolle.
Islannin malli ja YK:n kestävän kehityksen ohjelma
Projektin tuloksia esiteltiin vuonna 2006 European Cities Against Drugs, ECAD, kokouksessa, missä se sai innostuneen vastaanoton. Samana vuonna aloitettiin Youth in Europe projekti, jonka perustana on Islannin malli. Youth in Europe levittää Islannin mallin sovelluksia paikallisella, ei valtakunnallisella tasolla. Projekti on käytännössä vasta alussa: mukana on kymmeniä paikkakuntia ja kaupunkeja, mutta saavutetun nuorison määrä on vielä pieni, joillakin paikkakunnilla vain pari koulua.
Youth in Europe versiossa korostetaan huumeiden vastaista kampanjaa, mutta sen menetelmillä on hoidettu myös uhkapeliriippuvuutta. Projektin rahoittajana on kymmenen vuoden ajan toiminut monikansallinen lääkeyhtiö Actavis. Projekti saa myös tukea EU:n Erasmus+ koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelmasta. Projektin suojelijana toimii Islannin entinen presidentti Olafur Ragnar Grimsson, joka on aikaisemmin ottanut kantaa kannabiksen laillistamisen puolesta.
Islannin mallia esiteltiin 19.4. UNGASS 2016 kokouksessa, jossa ISCRA:n tieteellinen johtaja, professori Inga Dora Sigfusdottir kertoi menestystarinan takana olevasta tutkimuksesta ja menetelmistä. Tilaisuuden tukijoina oli Islannin hallituksen ja Youth in Europen lisäksi maailman suurimpiin raittiusjärjestöihin kuuluva, vuonna 1850 Yhdysvalloissa perustettu IOGT International, International Organisation of Good Templars.
IOGT:n tausta on 1800-luvulla kohtuullisuuteen tai raittiuteen elämäntapana pyrkivät vapaamuurariloosheissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Looshit ovat alusta saakka sallineet naiset tasavertaisina jäseninä eikä niissä ole harjoitettu rotuerottelua. IOGT:n periaatteina ovat raittius, rauha ja ystävyys. Nykyään sen jäsenjärjestöt ovat levittäytyneet kymmeniin maihin noudattaen kunkin maan kulttuuria. Esimerkiksi Ruotsin IOGT-NTO järjestö on selkeästi huumeiden vastainen.
Lääketeollisuuden sponsoroima ECAD edustaa 1900-luvun huumesotamallia, josta useat suurkaupungit ovat eronneet. Myös perustajakaupunki Tukholma ilmoitti viime vuonna harkitsevansa ECAD:sta eroamista, koska merkityksellistä huumekeskustelua käydään muilla areenoilla. IOGT on 1800-luvun raittiusliikeestä alkunsa saanut kansalaisjärjestö, jolla näyttää olevan ihmisoikeusnäkökulma ja ihmisten osallistaminen toiminnan pääperiaatteina. Näiden "vanhan liiton" järjestöjen uusi yhteistyö paikallistason ehkäisytyössä kertoo uusien asemien hakemisesta UNGASS 2016 kokouksen jälkeisenä aikana.
IOGT:n blogisti Viktor Watz valottaa IOGT:n kantaa huumeongelmaan ja yleensä riippuvuuteen arvioimalla toimittaja Johann Harin käsityksiä huumepolitiikasta. Hari kytkee kirjassaan “Chasing the Scream” ihmisten väliset suhteet riippuvuuteen, ja korostaa sitä, että yhteiskunta luo riippuvuuskäyttäytymisen puitteet.
Watz rinnastaa asian ylipainoisuuteen, koska se on hyväksytty riippuvuuden ilmenemismuoto: ylipainoisuus on normaali reaktio epänormaaleihin olosuhteisiin. Näkökulma ei halua leimata ihmisiä vaan kohdistaa huomio ongelmien syihin. Emme enää syö itse kasvattamaamme ruokaa vaan sitä, mitä valtio tukee, marketit myy ja tiedotusvälineet mainostaa. On helpompi syyllistää kuluttaja kuin analysoida talousjärjestelmää.
IOGT ei myöskään kannata laillistamista mutta edustaa Watzin mielestä samoja arvoja, jotka Hari kiteyttää:
“Riippuvuuden vastakohta ei ole raittius. Riippuvuuden vastakohta on yhteisyys.”
UNGASS 2016 oli YK:n vanhan huumeohjelman arviointikokous. Siinä asetettiin myös uusi, kaikkien YK:n jäsenvaltioiden vuonna 2015 hyväksymä kestävän kehityksen ohjelma kansainvälisen huumevalvonnan perustaksi. YK:n uusi eettinen imperatiivi kuuluu No-One Is Left Behind, ketään ei jätetä.
Miten huumepolitiikkamme voidaan muuttaa vastaamaan YK:n asettamia kehitystavoitteita?
Huumepolitiikkamme käytännön toimenpiteet perustuvat usein vain asetuksiin tai viranomaisohjeisiin ja ovat ihmisoikeuksien vastaisia ilman, että kukaan on tullut ajatelleeksi sitä. On koettu tärkeämmiksi helpottaa viranomaisten työtä näiden yrittäessä toteuttaa poliitikkojen asettamia epärealistisia, jopa utopistia tavoitteita. Kannabislääkityksen kieltävä lääkäri voi noudattaa lakia, mutta hän rikkoo ihmisoikeuksia. Kannabiksen käytöstä kiinnijääneen pakottaminen virtsatesteihin on poliisin toimintaohjeen mukainen päätös mutta rikkoo lakia, perustuslakia ja ihmisoikeuksia. Tämä politiikka on tullut valtioille kalliiksi, aiheuttanut suurta vahinkoa yhteiskunnalle ja syrjäyttänyt kokonaisia ihmisryhmiä.
Kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, valvoo YK:n huumesopimusten kirjaimen noudattamista. Sen uusimmassa vuosiraportissa 2016 nostetaan esille kaksi kokonaisuutta: kannabiksen ei-lääkinnällisen käytön laillistamisaalto ja ihmisoikeuksien kunnioitus huumepolitiikassa.
Vihdoin tänä vuonna INCB tuomitsee jyrkin sanoin laittoman ihmisten tappamisen huumesodan oikeutuksella tuoreimpana esimerkkinä Filippiinien presidentti Duterten aloittama vaino. INCB:n mukaan tällainen huumepolitiikka on vastoin huumesopimuksien asettamia tavoitteita, vastoin YK:n universaalia ihmisoikeusjulistusta, kansainvälistä ihmis- ja poliittisten oikeuksien sopimusta ja ihmisarvon perusperiaatteita
Islannin malli ei sekään ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin eikä se välttämättä sovellu kaikkiin maihin ja kulttuureihin. Se edustaa Hollannin, Portugalin, Espanjan, Uruguayn, Kanadan ja useiden USA:n osavaltioiden rinnalla uudenlaista ajattelua päihde- ja huumeongelmien ratkaisussa, Johann Harin oivaltavasti tiivistämää paradigman vaihdosta koko ongelmakokonaisuuteen.
Maailmanlaajuisten ongelmien edessä ihmiskunnan tulevaisuuden ratkaisee ensisijaisesti suhteemme toisiin ihmisiin.
Lähde: European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs, ESPAD, 2015, Iceland Magazine 27.10.2015, Iceland Magazine 9.2.2017, MosaicScience 17.1.2017, Sigfusdottir, Inga et al: Substance use prevention for adolescents: the Icelandic Model. Health Promotion International, Vol. 24 No. 1. 11.12. 2008, Daily Mail 20.4.2016, Huffington Post 11.5.2016, Islannin mallin esittely UNGASS 2016:ssa 19.4.2016, ICSRA, The Reykjavik Grapevine 21.5.2014, INCB raportti 2016
Johann Hari: kaikki, mitä luulet tietäväsi riippuvuudesta, on väärin
Lähetä kommentteja (Atom)
0 comments:
Lähetä kommentti