Huumesopimuksien kriminaalivalvonnan takana oleva kansainvälinen konsensus on hajonnut ja kannabiksen laillistaminen on mahdollista kansainvälisen sopimusjärjestelmän puitteissa. Kannabiksen laillistaminen edistää sekä ihmisoikeuksia että yhteistä hyvää, ja siksi kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän uskottavuus edellyttää sen uudistamista.
Kannabis tuli kansainvälisesti valvottujen aineiden listalle heroiinin ja kokaiinin rinnalle aikakautena, joka eroaa ratkaisevilta osin nykyajasta. YK:n edeltäjä Kansainliitto suoritti nykyisen huumevalvontajärjestelmän perustana olevan tutkimuksen kannabiksesta vuonna 1935. YK:n alaisen maailmanterveysjärjestön, WHO, huumeriippuvuuskomitea, ECDD, ei ole antanut virallista arviota kannabiksen luokittelusta sen jälkeen.
Tätä kannabiksen tieteellisesti kestämätöntä luokittelua on arvosteltu aivan kansainvälisen kieltolain alusta saakka vuonna 1961. Valtiot, osavaltiot, kaupungit ja muut hallintoalueet ovat sen jälkeen eriasteisesti poikenneet vallitsevasta kieltolaista. Vuonna 2008 YK:n huumevalvontatoimiston, UNDCP, pääsihteeri Costa totesi raportissaan kannabiksen valvonnan olevan kansainvälisen sopimusjärjestelmän heikoin kohta. Dekriminalisointi, coffee shopit ja kannabisklubit edustavat ns. kilttiä erimielisyyttä huumevalvonnan konsensusta kohtaan, mikä ei kyseenalaista sopimuksien perustelua.
Kannabiksen kieltolaki perustuu väitteeseen, ettei sillä ole lääkinnällistä käyttöä. Kannabiksen lääkekäyttö leviää ja sen saatavuutta helpotetaan yhä uusissa valtioissa. Se on muuttumassa ns. välttämättömäksi lääkeaineeksi, essential medicine.
Paineita kannabiksen laillistamiseen tulee myös markkinoilta. Paradoksaalisesti kieltolaki on tehnyt kannabiksen kasvatuksesta miljardibisneksen. Kannabiskaupan siirtyessä laittomasta laillisen piiriin on syntymässä uudet miljardien arvoiset markkinat. Nykyään kannabiskauppa on laillista jo viidessä osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Uruguayssa. Mm. Kanada, Jamaika, Italia, Israel, Intia, Britannia, Saksa ja Marokko pohtivat laillistamista, ja yhdeksässä osavaltiossa Yhdysvalloissa äänestetään marraskuun alussa laillistamisesta. Yhdysvaltojen laillisten kannabismarkkinoiden arvioidaan kasvavan kymmenessä vuodessa 50 miljardiin dollariin, onpa esitetty jopa 300 miljardia. Tämä lisäksi tulee vielä jatkojalosteiden markkinat.
YK on siinä tilanteessa, että sen ylläpitämä kieltolaki rikkoo ihmisoikeuksia, kehitystavoitteita ja rauhaa sekä heikentää turvallisuutta ja lain kunnioitusta. UNGASS 2016 ei pystynyt ratkaisemaan ristiriitaa asiakirjassaan, mutta kokouksessa elefantti nousi julkisuuteen kun puhujapönttöön nousi laillistamista ajavien maiden edustajia kertomaan perustelunsa. Vuosikymmenien yksimielisyys on julkisesti murtunut mutta uutta yhteisymmärrystä ei löydetty. Kokouksessa nostettiin esille sopimusten joustavuus tilapäisenä ratkaisuna jatkaa nykyistä politiikkaa ja sallia yhä suurempi jousto laillistamisen suuntaan. Tämä joustamisen politiikka sallii myös pakkohoidon ja kuolemanrangaistuksen niitä soveltavissa maissa. Filippiinit on esimerkki siitä, kuinka huumesota ja ihmisoikeudet eivät sovi yhteen, vaan joustamisen politiikka on lyhytaikainen umpikuja.
Valtioiden esittämä kritiikki kansainvälistä huumevalvontaa kohtaan alkoi nousta 1990-luvulla, ja INCB sekä kansainväliset huumehaukat alkoivat tällöin kokouksissa korostaa huumesopimuksilla luotua konsensusta. INCB:n uuden johtajan Werner Sippin puheenvuorossa UNGASS2016 neuvotteluissa tuli selväksi se, että huumesopimukset eivät INCB:n tulkinnan mukaan velvoita rankaisemaan käyttäjiä eivätkä toisaalta salli valvottua kauppaa ei-lääkinnälliseen käyttöön.
Tämä keinotekoinen konsensus hajosi jo ennen UNGASS2016 kokousta, eikä huumesopimuksien muuttaminen tai uudelleentulkinta edellytä konsensusta, tästä on esimerkkinä Bolivian ratkaisu laillistaa koka-lehden hyötykäyttö. Kansainvälisen valvonnan ongelmaa ei tarvitse ratkaista kokonaan uudella sopimuksella vaan nykyinen järjestelmä on mahdollista uudistaa vastaamaan muuttuvia olosuhteita.
Uruguay ei ole eronnut huumesopimuksesta eikä se ehdota sen muuttamista vaan se on valinnut strategiakseen sopimusvelvoitteiden uudelleentulkinnan. Se väittää, että kannabiksen kaupan laillistaminen palvelee huumesopimuksien perimmäisiä velvoitteita, mikä on ihmiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen. Uruguayn virkamiehet korostavat sitä, että täysi-ikäisille kansalaisille tarkoitettujen kannabismarkkinoiden säätäminen perustuu kansanterveyden ja turvallisuuden takaamiselle ja on täten ihmisoikeusasia. Tässä Uruguay vetoaa YK:n asettamiin ihmisoikeusvelvoitteisiin, jotka ylittävät huumesopimuksien asettamat velvoitteet.
Uruguay tiedostaa toimivansa vastoin huumevalvontajärjestelmän säädöksiä, mikä vaatii sopimusjärjestelmän uudistamista. Yhdysvallat vetoaa siihen, että vaikka yhä useampi osavaltio laillistaa kannabiksen, on se laitonta liittovaltion lainsäädännössä ja siten USA noudattaa sopimuksia. Tällainen selitys ei ole myöskään pitkäikäinen yhä uusien osavaltioiden livetessä yhteisestä rintamasta.
Joka tapauksessa vuoteen 2019 mennessä yhä useampi valtio ja osavaltio lipeää kannabiksen kriminaalivalvonnasta vaikka se onkin vastoin kansainvälisten huumesopimusten joitakin vanhentuneita velvoitteita. Kannabis voidaan laillistaa nykyisten sopimusten puitteissa valtio tai valtioblokki kerrallaan. Seuraava etappi on vuonna 2019 YK:n huippukokous, jolloin seuraava realiteetti voi hyvin olla tällainen laillistajablokki tai blokkeja. Muun kansainvälisen lainsäädännön tavoin huumesopimusjärjestelmä pitää avata sen uudistamiselle, koska ilman uudistamismekanismeja kansainväliset sopimukset menettävät merkityksensä. Kannabiksen kaupan laillistaminen on keino pitää kiinni huumesopimuksien muista velvoitteista.
EU:ssa kannabiksen aiheuttama uhkakuva on muuttunut
“Huumeet” eivät uhkaa yhteiskuntien turvallisuutta vaan järjestäytynyt rikollisuus, joka on sekaantunut myös kannabismarkkinoille. Käyttäjien rankaiseminen on tästä näkökulmasta täysin tarpeetonta, se on vienyt vuosikymmeniä resursseja vääriin toimintamalleihin. Portugalin mallista on tulossa huumepolitiikan "käypähoitomalli". Dekriminalisaation ajatus näkyy EU:ssa myös siten, että kriminaaliviranomaiset alkavat priorisoida muita tehtäviä eli depenalisoida kannabiksen käyttöä ja kotikasvatusta kuten Britanniassa tapahtui 2015.
Kannabiksen kieltolain toisena perusteena käytetään sen lääkinnällisten vaikutusten kiistämistä. Vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa lääkekäyttö rajataan sen ulkopuolelle ja nykyiset rajoitukset ovat keinotekoisia ja pitää poistaa ensi tilassa. Saksa ilmoitti aloittavansa kannabiksen lääkekäytön normalisoinnin ja syyskuussa 2016 yksi potilas sai oikeudelta luvan kasvattaa omat lääkkeensä, kunnes vakuutusyhtiö alkaa korvaamaan apteekkilääkkeen. Tästä on tulossa "uusi normaali" suhtautumisessa kannabiksen lääkekäyttöön.
Kieltolain perusteena käytetty ajatusmalli riippuvuudesta on muuttumassa ainekeskeisestä terveysnäkökulmaan, kun on ymmärretty, että sosiaalinen deprivaatio aiheuttaa riippuvuutta. Laillistaminen nykyisen sopimusjärjestelmän puitteissa johtaa valvontajärjestelmään, jossa valtiollinen virasto tekee sopimuksia yritysten kanssa ja pyrkii rajoittamaan kotikasvatusta. Tällaisessa valvontajärjestelmässä piilee monopolisoinnin riski. Kannabisklubit ovat uusi ja kasvava ilmiö laillistaa kannabiksen käyttö ja hankinta omaan käyttöön sekä luoda kieltolain jälkeistä uutta sosiaalista valvontaa. Vaikka kannabisklubimalli ei ole saanut missään EU-valtiossa vallanpitäjien varauksetonta hyväksyntää, soveltaa Uruguay sitä osana valvontajärjestelmäänsä, jossa kansalaisilla on kolme vaihtoehtoa hankkia kannabiksensa.
Huumesodan säädökset vastaan ihmisoikeudet ja perustuslaki
Suomen kohdalla voidaan kysyä samaa kuin kaikkien muiden valtioiden osalta: jos kieltolaki ei ole pystynyt ehkäisemään viihdekäyttöä niin miksi lääkekäyttö on joko kielletty tai ankarasti rajoitettu ? Miksi vanhukset ja sairaat eivät saa lääkettä samalla kun uutisten mukaan jopa alaikäiset kasvattavat, käyttävät ja kauppaavat sitä?
Kannabiksen ei-lääkinnällisen käytön kriminalisoinnille ei myöskään löydy tukea sopimuksista. Suomi on tässä poikkeus Euroopassa, ja vuonna 1972 toteutettu käytön kriminalisointi oli oma keksintö, eikä perustunut vuoden 1961 huumesopimuksen velvoitteisiin. Käytön kriminalisoinnin taustalla vaikutti vallan vaihtuminen eduskuntavaaleissa: kriminalisointi perustui puoluepolitikoinnille eikä kansanterveydelliselle pohdinnalle.
Oikeus tavoitella mielihyvää oikeuttaa huumeiden laillistamisen mutta riippuvuus ja itselle aiheutettu haitta eivät oikeuta huumeiden kieltämistä. Valvontajärjestelmän toiminta aiheuttaa lukuisia ihmisoikeusloukkauksia, joille ei löydy perustetta kansainvälisistä sopimuksista eikä perustuslaista. Kannabiksen kieltolaki on luonut meillä sellaisen tilanteen, jossa asetuksilla, säädöksillä ja ohjeistuksilla voidaan sivuuttaa perustuslaki ja ihmisoikeudet viranomaistoiminnan helpottamiseksi!
On vielä yksi mahdollinen perustelu vapauden rajoittamiseksi ja huumeiden kiellon säilyttämiseksi. Tämä perustelu on yhteinen hyvä. Jos huumelakien liberalisointi aiheuttaa vakavaa haittaa yhteiskunnalle, voisi tämä ääritapauksessa oikeuttaa huumeiden kieltämisen. Mutta kokemukset osoittavat päinvastaista. Hollanti on onnistunut rajaamaan huumeongelmansa säätämällä suhteellisen liberaalit huumelait ”mietojen” huumeiden, kuten marihuanan valvontaan lisäämättä näiden huumeiden käyttöä. Portugali ja USA:n osavaltiot ovat antaneet samanlaisia kokemuksia. Kieltolaki on yhteistä hyvää vastaan, koska se pitää huumekunkut bisneksessä ja heikentää käyttäjien ja muiden ihmisten turvallisuutta.
UNGASS2016 prosessi ei ollut se lopullinen läpimurto kannabiksen laillistamiseksi kansainvälisesti, mutta sen myötä on tiivistynyt käsitys siitä, kuinka kannabis voidaan laillistaa nykyisen sopimusjärjestelmän ja kansainvälisen lainsäädännön puitteissa:
1. Laillistamisen tavoitteena tulee olla ihmisoikeuksien turvaaminen.
2. Valtion pitää osoittaa, että kannabiksen valvottu kauppa tehostaa ihmisoikeuksien turvaamista.
3. Päätöksellä pitää olla yleinen kannatus ja se täytyy tehdä kansallisen demokraattisen prosessin kautta.
4. Laillistaminen pitää toteuttaa suljettuna järjestelmänä niin että muut valtiot eivät koe siitä haittaa.
5. Valtion pitää aktiivisesti ehkäistä kannabiksen väärinkäyttöä.
Kannabis voidaan laillistaa kansalaisaloitteen pohjalta tai lainsäätäjien toimesta. Valtio tarvitsee liiketoiminnan ammattilaisten apua yrittäessään hallita kehittyviä markkinoita. Mitä tiukempia säädöksiä laaditaan, sitä enemmän laillistaminen hyödyttää vakavaraisia yrityksiä ja vahvaa hallintoa. Tässä kehityksessä uhkana on kannabiksen monopolisointi, "Big Marihuana". Itselääkinnän, kotikasvatuksen ja kannabisklubien salliminen osana valvontajärjestelmää takaa ihmisoikeuksien ja yhteisen hyvän toteutumisen laillistamisprosessissa. Tämä edistää ihmiskunnan terveyttä ja hyvinvointia.
Lähde: Piet Hein van Kempen ja Masha Fedorova: International law allows for the legalisation of cannabis. Radboud University 30.5.2016, ScienceDaily 30.5.2016, Models for the legal supply of cannabis: recent developments. EMCDDA 31.5.2016, Cannabis Regulation and the UN Drug Treaties: Strategies for Reform. TDPF June 2016.
Lähetä kommentteja (Atom)
0 comments:
Lähetä kommentti